Perhanan verkkosivuprojektit

Monille PK-sektorin yrityksille verkkosivusto tai -palvelu on pakollinen paha, joka on vain pakko olla hoidettuna jollain mallilla. Kun oma sivusto uusitaan, poimitaan vielä nykyään relevantit sisällöt vanhalta sivustolta, tutkitaan 3 kilpailijan sivustoja ja pyydetään näiden tietojen perusteella tarjouksia.

Tarjouspyyntöön liitetty määrittely on joko
A) pilkuntarkka: Käydään samoja asioita uudestaan ja uudestaan läpi ja korostetaan nykypäivän itsestäänselvyyksiä kuten responsiivisuus ja toimintavarmuus.
B) Yleismalkainen: Värimaailmaltaan raikas ja punainen, 5 sivua, yhteydenottolomake.

Yrittäjän mielestä paras tarjous on usein se, missä on pienin hintalappu. Aloituspalaverin ja muutaman mutkan kautta projekti saatetaan maaliin ja uusi verkkopalvelu seisoo verkossa, kaikkien nähtävänä. Uuteen ’ajankohtaista’ osioon kirjoitetaan 5 viikon välein uutinen poikkeuksista aukioloajoissa ja ehkä kevytmielinen juhannustervehdys kesän kynnyksellä.

All of a sudden, on kulunut 3 vuotta. Sivusto on kuten ennenkin, ajankohtaisinta on toissavuotinen tiedote talvilomista. Vähitellen huomataan että sivusto on teknisesti ikääntynyt eikä kukaan ei ole vuosiin päivittänyt edes julkaisujärjestelmää. Yleinen fiilis on että sivusto ei oikein toimi ja näyttää vanhalta, joten olisi varmaan parasta uusia kokonaisuus alusta asti. Palataan lähtöruutuun, poimitaan vielä nykyään relevantit sisällöt vanhalta sivustolta, tutkitaan 3 kilpailijan sivustoja ja pyydetään näiden tietojen perusteella tarjouksia. Merry-go-round.

Jotta aiheesta on selkeämpi puhua, sovitaan että tämä sivustoprojekti maksoi 9000 euroa. Kolme vuotta myöhemmin edessä on sama 9000 euron investointi uuteen sivustoon. Tämä sykli toistaa itseään hamaan tulevaisuuteen, jos ei havahdu mahdollisuuteen tehdä asioita viisaammin.

Jos uudistuksen kustannusta katsoo toiselta kantilta, voi sen nähdä 3000 euron vuosittaisena hintana vanhenevasta palvelusta. Tämän voi mieltää kasvavana teknisenä velkana, joka erääntyy viimeistään kun sivusto uusitaan jälleen kerran. Entä jos tämä 3000 euroa vuodessa käytettäisiin nykyisen ratkaisun ylläpitoon ja kehittämiseen, olisiko mahdollista että projektia ei tarttisi aloittaa nollasta aina uudestaan?

Kuten yllä mainitsin, yksi syy verkkosivuston uusimiseen on se tunne, ettei nykyinen sivusto toimita tuloksia. Usein tämä johtuu siitä, että sivustolle ei ole määritetty selkeää mittaristoa jota seurata. Mutu-tutuntumalla määritetyt tavoitteet tai saavutetut tulokset eivät koskaan ole selkeitä saati riittäviä. Entä jos sivustolle määritettäisiin selkeä mitattava tavoite, jonka toteutumista seurattaisiin ja palvelua kehitettäisiin esimerkiksi tuolla 3000 eurolla vuodessa? Suuntaa voitaisiin ohjata pienin korjausliikkein ja laittaa lisää hönkää pönttöön kun keula osoittaa haluttuun suuntaan.

Esimerkin summa ei ole varmasti riittävä kaikkiin projekteihin, mutta kokemukseni mukaan budjettia alkaa löytyä kun tekemisen tuottamat tulokset on positiivisia.

Virtuaalikonttorista päivää

2017 on alkanut ja ensimmäisen kuun myötä olemme avovaimon kanssa siirtyneet Espanjan aurinkorannikolle.
Emme ole lomalla, vaan totuttuun tapaan pakoilemassa Suomen pimeyttä ja kylmyyttä. Emme ole lomalla, vaan totuttuun tapaan tehdään töitä etänä, ihan kuten koko vuoden 2016 kesän Suomessakin asuessa.

Nämä reissut ovat pääsääntöisesti olleet muutaman kuukauden pituisia. Palkkatyöt, tai freelancerina toimiessa asiakkuudet, on saatu aina sovittua etukäteen ja hommia on ollut sopivasti tarjolla.

Tällä kertaa paluusta ei ole mitään suunnitelmaa, on hyvin mahdollista, että löydämme täältä pysyvän asunnon, josta saatamme tehdä lomareissuja Suomen suveen. Vuoden 2017 tavoitteena on siirtää kaikki toiminnot virtuaalitoimistoon.

Ei enää yhtään pakollista face-2-face tapaamista. Ei työmatkoja, ruuhkaisia valtaväyliä tai täyteen ammuttuja julkisia liikennevälineitä. Työtehoja mitataan tuloksilla ja asiat oikein järjestelemällä tehot yleensä nousevat työskennellessä kotoa käsin. Oli se koti millä mantereella tahansa.

Järjestely ei kuitenkaan tule olemaan mutkatonta. Haasteina vastaan saattaa tulla ainakin mökkihöperyys ja verkkoyhteyksien ongelmat. Toisaalta toimin itse parhaiten, kun ideoita saa pallotella toisten kanssa.

Nykypäivänä ei pitäisi olla ongelmaa, jota teknologia ei ratkaise. Skype on yleisesti käytetty palaveriratkaisu ja kevyempiäkin ratkaisuja löytyy, jotka toimii kaikissa moderneissa selaimissa.

Slackiin voi tarvittaessa kutsua asiakkaat mukaan keskusteluun tai toki ideoita voi pohtia perinteisesti sähköpostillakin. Joka tapauksessa, turhat palaverit joissa syödään pullaa ja toistetaan lemppari sketsihahmon hokemia ensimmäiset 15 minuuttia, jäävät luonnollisesti pois.

Henkilökohtaisena haasteena tulee tänä vuonna olemaan uudet projektit. Olemassa olevien kontaktien kanssa yhteistyö sujuu loistavasti verkossa, mutta onko ennalta vieras asiakas valmis ostamaan ratkaisuita ilman kohtaamista kasvotusten? Olisitko sinä? Toivottavasti ainakin valmiimpi luettuasi tämän kirjoituksen.

Erityisesti koodaustyössä ohjelmoinnin mahdollistaminen offline-tilassa pelastaa tilanteilta, joissa dataa ei yksinkertaisesti ole tarjolla mutta olosuhteet ovat muuten otolliset. Esimerkiksinä lento Helsingistä Thaimaahan, jonka aikana toteutin prototyypin verkkopalvelusta asiakkaalle. Laskeuduttuamme Bangkokin kentälle latasin prepaidin dataa hyödyntäen tuotokset testipalvelimelle ja toimitin tunnukset asiakkaalle.

Älä kuitenkaan varaa välittömästi seuraavaa lentoa trooppisten saarien lämpöön tai passita työntekijöitäsi lentokentälle. Vaikka teknologia mahdollistaa työskentelyn mistä vaan, on tulosten saaminen työntekijästä itsestään kiinni. Kun mielessä pyörii Pina Coladat ja palmut, voi olla vaikea keskittyä työn tekemiseen. Tilanteesta voi tulla sietämätön, jos toimit freelancerina. Olen itse kokenut miten helppo töitä on pakoilla sukellusretkellä. Mutta ne eivät ne tule itsestään tehdyksi, vaikka sukeltaisi kuinka syvällä.

Aikataulutus, itsekuri ja rutiini ovat avainasemassa etätyöläisen arjessa. Itse olen löytänyt etenkin Aasiassa matkatessa suurimman hyödyn aikaerosta. Herään kuudelta ja saan aamusta tehtyä päivän isoimmat tehtävät, joten pystyn toimittamaan valmiit tuotokset niihin aikoihin kun Suomessa päivää vasta aloitellaan.

Itselleni toimii loistavasti ns. slow travelling. Vaihdamme maisemaa sen verran harvoin, että uuteen paikkaan ehtii tutustua ja löytää parhaat kahvilat ja co-working paikat. Usein etsimme myös pari ravintolaa, joihin voi pitkäksi venyneen työrupeaman päätteksi mennä ravitsemaan itsensä miettimättä liiemmin mitä menulta löytyy ja toimiiko palvelu mahdollisesta kielimuurista huolimatta.

Mitä mieltä olet, tarvitaanko fyysisiä toimistoja tietotyöhön enää 2017?

 

Voit seurata matkaamme blogin lisäksi tilaamalla Youtube-kanavani

Seuraava luku

Olen koko pienen ikäni etsinyt elämän tarkoitusta. Kateellisena kuunnellut tarinoita mm. urheilijoista jotka ovat löytäneet lajinsa jo ennen kouluikää. Helppohan se on menestyä parikymppisenä, kun on 10+ vuotta harjoitusta taustalla.

Itse olen tehnyt 18 vuotisen työurani aikana jokusta työtä. Olen ollut kaupassa töissä kärrypoikana, kassaneitinä, juomaosastolla hyllyjä täyttämässä. Elätin itseni jokusen vuoden soittamalla levyjä yökerhoissa ( ja pari vuotta risteilyaluksilla), sitten valuttamassa olutta samaisissa paikoissa, sitten tekemässä cocktaileja Helsingin parhaissa cocktailbaareissa. Lähdin Thaimaalaisen yökerhon vuoropäälliköksi töihin, koskaan aikaisemmin käymättä sillä puolen maailmaa. Olen tehnyt SaaS palveluita, myynyt taustamusiikkijärjestelmiä, tehnyt nettisvuja, suunnitellut ja konspetoinut erilaisia verkkopalveluita, toiminut startupin CTOna. Olin aikoinaan hilkulla ajatua divemasteriksi, aloittanut erilaisia budolajeja useampaan otteeseen ja nyt viimeisimpänä villityksenä laskuvarjohyppäämisen ja wingsuit-lentämisen myötä näen itseni tulevaisuudessa sponsoroituna, täysipäiväisenä action sports urheilijana. Blogin kirjoittaminen on ollut aina vähän hankalaa, joten aloitin nimeäni kantavan Youtube-kanavan, jonka kautta voin jakaa kokemuksiani.

Katsoin hiljattain Emilie Wapnickin TEDx talkin vuodelta 2015. Puhe otsikkoaan ”Why some of us don’t have one true calling” myöten on osuva omaan tilanteeseen ja tarina jota Emilie kertoo resonoi vahvasti omaan tekemiseen. Innostun helposti, lähden mukaan täysillä, mutta jossain vaiheessa kyllästyn ko. projektiin ja alan hakeutumaan kohti uusia uria.

Huomaan tarvitsevani jatkuvia haasteita. Elämäni on pyörinyt 2 vuoden sykleissä, tehtävät vaihtunut koska arki on alkanut maistua tasapaksulta. Tuo video avasi tietyllä tavalla silmiäni, olen alkanut ymmärtää itseäni entistä paremmin. Laajan rajoja rikkovan osaamisen kääntäminen rikkaudeksi ei ole helppoa, mutta peilaamalla kokemuksia ja oppeja toisesta ympäristöstä on auttanut ratkaisemaan ongelmia mitä erilaisemmissa tilanteissa.

Vuosi 2017 kolkuttaa ovella, on siis aika peilata tehtyjä töitä ja määrittää tulevaisuuden polku opitun pohjalta. Tarkkoja askelmerkkejä en suostu kiveen hakkaamaan, koska matka määränpäähän ei ole koskaan luotisuora.

 

Analogia laskuvarjohyppäämisestä

Kirjoitin eilen fiilistelypostauksen viikonlopun laskuvarjohypyistä. Jouduin korjaamaan suuntaani kirjoittaessani, jotta postaus pysyi tuolla pleasure-kategoriassa. Löysin nimittäin jälkeenpäin ajateltuna itsestään selvän analogian hyppytoiminnasta myös työn arkeen.

Sanotaan että hyppypäätös tehdään jo edellisenä iltana. Koulutuksen alkuvaiheessa painotetaan aistien on oltava terävät, ajatukset terävät ja mielen virkeä. Suoritus itsessään alkaa viimeistään samana päivänä, kun saapuu hyppykerholle.

Suoritus on ainakin itselleni kaksivaiheinen. Hyppy itsessään on adrenaliinin ohjaama putki, jossa muutaman minuutin ajan toimii aikasemmin opitun ja intiution varassa. Toistojen myötä on oppinut hallitsemaan kehoaan ilmavirrasssa, tarkkailemaan korkeutta ja ymmärtämään mitä ympärillä tapahtuu.

Toinen vaihe alkaa kun jalat on jälleen turvallisesti maan kamaralla. Mieli alkaa käydä tapahtuneita läpi, omien reaktioiden prosessointi alkaa välittömästi. Miten meni, missä kohtaa meni metsään, mitä voisi tehdä paremmin seuraavalla hypyllä?

Tapa on lähes identtinen työelämässä. Rakastan prosessia ja selkeitä linjoja. Kun tehdään, tehdään intiutiolla aikasemmin opitun ja ohjeistetun perusteella. Jälkikäteen käydään läpi miten meni, pitäisikö systeemiä parantaa?

Selkeä prosessi on mitattava ja vertailukelpoinen itseään vastaan. Jos linja ei ole kunnossa, pitää sitä korjata kokonaisuuteen yksittäisen suorituksen sijaan. Selkeä prosessi on kopioitavissa, monistettavissa.

Kuten hyppäämisestä, pidän työprojekteistakin päiväkirjaa. Kirjoitan talteen onnistumisia ja epäonnistumisia, joista voin ammentaa ymmärrystä aina seuraaviin projekteihin.

Oppiminen on koko elämän läpi vietävä prosessi, opit pitää vain tunnistaa matkan varrella. Koskaan ei voi olla liikaa tietoa, eikä vapaapudotussekunteja.

Aika on rahaa

Istuimme täällä Thaimaan Chiang Maissa eilen vajaan kymmenen hengen #diginomadi-porukalla illallisella, jutellen toistemme historioista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Eräs saksalainen koodari kertoi suunnitelmistaan alkaa toteuttaa omia ideoitaan verkko/ohjelmisto-tuotteistaan, jahka saisi käsiinsä kumppanin kenellä olisi laittaa rahaa satojen ideoiden testaamiseen. Tämä ajatus jäi pyörimään mieleeni. Mietin kuinka moni yrittäjäksi tahtova näkee kaikki rahoitusuutiset Piilaaksosta kuvittellen sen olevan suora tie menestykseen. Turhan moni näkee vain mestyksen, ei työtä jolla se on ansaittu.

Kukaan ei rahoita pelkkää ideaa

Nopeimmat voi kritisoida ja osoittaa väitteen vääräksi antamalla esimerkiksi vaikka Bemen. Beme on kuin Snapchat pienillä eroavaisuuksilla, videot ovat eripituisia ja latautuu palveluun automaattisesti. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta silti Casey Neistat keräsi idealleen 2 miljoonan dollarin rahoituksen ennen riviäkään koodia.

Caseylla oli kuitenkin hihassaan jotain muutakin kuin pelkkä idea. Yhtiökumppanin lisäksi kokemusta videotuotannosta, viraalivideoiden toteuttamisesta ja ennenkaikkea draivi tehdä asioita. Hän oli kerännyt kannukset muilla projekteilla, jolloin riski rahoittajille oli pienempi; Mitä ikinä Casey tekisi, menestyisi se todennäköisesti ainakin jollain tasolla.

Raha on vain yksi tuotantotekijä

Kuten tällä saksalaisellakin kaverilla, on meillä kaikilla satoja ideoita. Uusia syntyy jatkuvasti kun huomaamme epäkohtia jokapäiväisessä elämässämme. Tärkein ja isoin ero ideoiden ja menestyksen välillä on tekeminen.

Kallisarvoisin resurssi jota projekteihin voi investoida, on aika. Aikaa meillä on kaikilla yhtä paljon, jokaisella se kuluu yhtä nopeasti eikä kukaan saa hetkekään takaisin. Investoimalla omaa aikaamme projekteihin, niistä tulee todellisia. Pelkkä raha ei tee yhtään menestystarinaa, jos taustalla ei ole siihen uskovien ihmisten omaa panosta käytetyssä ajassa.

Rahoitus mahdollistaa käytetyn ajan moninkertaistamisen. Useampi käsipari saa asioita tapahtumaan nopeammin, toimien eräänlaisena vipuvartena. 

Kun sitä on liikaa

Ensimmäisenä esimerkkinä mainittakoon Fruugo. Yli 10 miljoonan euron rahoitus, jolla ei silti saatu edes ensimmäisetä versiota palvelusta kuluttajien käsille. Nimekkäitä tekijöitä, joiden oli helppo kalastaa lisää rahaa kun sitä tarvittiin, mutta sekään ei taannut menestystä.

Kun mietin Twitterin henkilöstömäärää ( 4000 viimeisimmän tiedon mukaan ), tulee mieleen väkisinkin kuva suomalaisen kaupungin työmiehistä jossa yksi kaivaa kuoppaa, loput nojaavat lapioihin ja arvostelevat hommien etenemistä. Rahoitusta ei pitäisi koskaan nostaa liikaa vain siksi että sitä on saatavilla, jos ei ole selkeää prosessia mitä sen turvin pystyy nopeuttamaan. Twitterin toimstoilla riittää varmasti työtä, mutta lukuna 4000 tuntuu epätodelliselta, kun WhatsAppin henkilökunta koostuu 55 henkilöstä.

Vastasyntyneet kasvuyritykset kasvavat paineesta, nopeista reagoinneista ja vastaantulevien vastoinkäymisten selättämisestä. Pingispöydät ja pelihallit toimistoilla on toinen puoli kolikosta, se puoli mikä näkyy jo toimivuutensa todistaneista yrityksistä.