Lopen uupunut

Lauantai-aamu, kello soi 5:25. Vaikka aamurutiinit menee omalla kohdallani lähes poikkeuksetta samalla kaavalla, ei tänään ollut mielessäkään taklata päivän töitä heti aamusta. Aamupala ja kahvi naamariin, reppuun Goprot, vaihtovaatetta ja pyyhe. Tänään oli päivä kun Brunbergin poika laitettiin ajamaan enduroa.

Tämä on tietenkin yksi osa 50 aktiviteetin haastettani vuodelle 2018. Jokunen viikko takaperin kaverini kysyi oonko ajanut moottoripyöriä ja kiinnostaisiko lähteä seuraksi testaamaan enduroa? En ole, mutta kiinnostaa. Olenhan minä aikamoinen motoristi, ’isoilla’ skoottereilla olen painellut vuosia pitkin Thaimaan vuoristoteitä ja rantoja. Yhdessäkään ajamassani skodessa ei kyllä ole jalkavaihteita ollut, mutta niihinhän olen ehtinyt tutustua 15-vuotiaana kun kokeilin kerran kaverin PV Monkeyta.

Ajeltiin hieman yli tunti pääkaupunkiseudulta Lopelle, josta löytyy mittavan kokoinen Lopen Enduro. Vuokrakalustoa löytyy tallillinen, reittejä enemmän kun ensikertalainen voi edes tajuta ja tärkeimpänä, hyvä ja vastaanottavainen henkilökunta. Heti saapumisesta lähtien fiilis oli rento ja mukaansa tempaava. Suojavarusteisiin tutustuttiin samalla kun puettiin ja huumorilla ainakin vaikutti menevän erään meidän porukan jäsenen kenkädilemma kun päätös 41 ja 42 koon välillä osoittautui kovin hankalaksi.

Huomasin että jännitystasot alkoi nousta kun päästiin pyörien luokse. Jutut paheni ja nopeimmat meistä taisi käydä ainakin kolmesti vessassa. Mielenkiintoista huomata jälleen itsestään, että uusien haasteiden edessä muilla vitsien määrä kasvaa, itse hiljennyn ja keskityn tulevaan päivänvastaisella tavalla. Huomasin tutkailevani kalustoa ja ajatuksissani mietin tulevaa ajamista, olisinko tehnyt aikaisemmin jotain johon tätä voisi verrata, miltä ajaminen voisi käytännössä tuntua. Mielikuvitukseni laittoi minut jo metsäpoluille tuon KTMn kyytiin.

Ja olihan tuo hurjaa menoa! Ensimmäisen viiden sadan metrin jälkeen kädet oli aivan turtana kun ei ollut tottunut tuollaiseen tärinään ollenkaan. Pulssi oli lähempänä 160 kun oltiin ajeltu vasta hiekkatietä pikkupätkä. Ensimmäisen juomatauon jälkeen tuli kuitenkin fiilis, että voi ottaa vähän rennommin. Vähitellen alkoi tajuta miten pyörä käyttäytyi ja pystyi luottamaan siihen että kaasulla se kääntyi sinne minne rengas näytti. Liian vähällä vauhdilla ajaminen oli selvästi hankalampaa.

Kytkin – Brunbergin kryptoniitti. Sormet ja varpaat eivät riitä laskemaan kuinka monta kertaa stumppasin pyörän päivän aikana. Sen lisäksi että vasen käsi väsyi kytkimen käytöstä heti 20 minuutin jälkeen siihen kuntoon että sormien puristusvoima oli täysin hävinnyt, oli myös moottorin hallinta paljon luistavalla kytkimellä ja kaasulla yllättävän hankalaa. Vielä tänäänkin, 2 päivää ajojen jälkeen, vasen käsi kiristää kun etu- ja keskisormia liikuttaa. Jos ei muuta, löyty sieltäkin näköjään uusia lihaksia.

Itselle antoisin pätkä päivästä oli kun jäätiin ajamaan yhtä reittiä pariin otteeseen ympäri. Ensimmäiset kierrokset ajoin hissukseen ja tarkkailin maastoa ajolinjoja silmäillen, seuraavilla nostin vähitellen vauhtia lisää. Viimeisellä kierroksella huomasin yrittäväni pikkasen liikaa, koska kävin pyörän kanssa selälläni, kyljelläni ja naamallani. Suojavarusteet testattu; polvilleen ja kyynärpäilleen on hyvä tulla alas kivikkoonkin.

Kuukauden tauolla ollut 50 lajin haaste sai tästä kyllä räjähtävän potkun. Samalla ikkunasta katsottuna kesä näyttäisi vihdoin alkaneen, joten päästään uusien lajien pariin. Motorsporttia pitää katsoa listalle jatkossakin, endurossa oli sitä tekemisen meininkiä!