Sisäsurffaus – 3/50 aktiviteettia vuonna 2018

Pimeä ja lumisateinen Helmikuinen Sunnuntai. Ajankohdasta ja vallitsevasta säätilasta ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen ”lähdenpä surffaamaan!”

Toisin kuitenkin kävi, lähdettiin surffaamaan. Ei kuitenkaan jäiseen Suomenlahteen vaan sisälle, lähes trooppisen lämpimään halliin Pyhtäällä. Sirius Sport Resort sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja heiltä löytyy aktiviteetteja vähän joka lähtöön. Suomen ensimmäisen tuulitunnelin lisäksi heiltä löytyy 2 kappaletta Flowridereita, eli häkkyröitä jotka luovat jatkuvan virtauksen veteen sellaisella paineella, että sen päällä voi surffata.

Aaltoa on helpompi opetella tuntemaan bodyboardilla, jonka päällä maataan kyynärpäiden ja lantion varassa. Kun painoa siirtämällä ohjaaminen alkaa tuntua loogiselta, voi ottaa alleen laudan ja koittaa seistä sen päällä. Ohjaajat antavat köyden, josta kiinni pitäminen tukee yllättävän paljon pystyssä pysymistä. Köydestä ei tarvitse itseasiassa edes vetää kummemmin, koska sen toinen salakavala tarkoitus onkin pitää surffaajan olkalinja suorassa lautaan nähden. Sinänsä ihan loogista, eihän lumilaudallakaan lasketa rintamasuunta alaspäin, sama homma pätee aallolla.

Nuo laitteet on silleen kivasti suunniteltu, että alusta jonka päällä aalto juoksee on pehmeähkö. Jokainen kaatuu tuossa jossain vaiheessa kuitenkin, niin ei tartte pelätä ruhjeita. Huomasin että niskan kanssa saa olla varuillaan; kun lauta lähtee jalkojen alta, rämähtää sitä selälleen aika vauhdilla. Jos niskaa ei tietoisesti varo ja suojaa vetämällä leukaa rintaan, saa sen helposti kipeäksi seuraavaksi päiväksi.

Täytyy myöntää, sisäsurffaus on herättänyt pienen surffarikipinän itsessäni. Tekisi mieli lähteä opettelemaan oikealla aallolla ratsastamista, mutta pienoisena kermaperseenä se vaatiikin sitten sen vähintään 28 asteisen vesistön. Ennen seuraavaa Aasian reissua on kuitenkin hyvä käydä treenaamassa Siriuksessa: tunti Flowriderissa maksaa sen 25 euroa ja tunti riittää loistavasti kerrallaan.

PS. Vuonna 2019 ei tartte ajaa sisäsurffien perässä enää Pyhtäälle asti, koska Pasilaan valmistuvan Tripla-kauppakeskuksen kellarikerrokseen aukeaa läpi vuoden kesäkelejä tarjoava Surf Beach Helsinki.